Taas on tapahtunut pajalla vaikka mitä – homma etenee hyvällä vaudilla. Greenscreen on maalattu kahteen kertaan – jälki on jo niin hyvää että eka tuotantokin sillä ehdittiin kuvata (eräs ohjelmatunnari). Mutta levyjen saumat kyllä näkyivät vielä, ja paklaukset erottuivat muuta seinää sileämpinä ja kiiltävämpinä, vaikka maaliin olikin sekoitettu hiekkaa.

Hieman hammasta purren ruiskutimme kaikkiin saumoihin ”kivipinta” spraytä, jolla saumakohtiin saatiin suunnilleen vastaava röpelöinen pinta kuin levyissä – maalia kului seitsemän purkkia – muutamassa eri värissä kun samanvärisiä ei löytynyt hyllystä riittävästi. Nämä kohdat pitää tietysti nyt maalata pariin ylimääräiseen kertaan, mutta eiköhän lopputulos ole työn arvoinen.

Myös muualla tapahtuu – saimme yhteistyökumppanilta ”pitkäaikaissäilytykseen” mainioita huonekaluja – sohvaryhmän, nojatuoleja, rulokaappeja jne. Suurkiitokset niistä – asiakastila alkaa jo hahmottua, siitä tulee oikeinkin kotoisa kunhan valmistuu.

Myös akustointiurakka on saatu alkuun – soittonurkan ikkunat peittyivät 3 m x 1.6 m sermin taakse – sisällä on paksu vuorivilla. Myös takaseinälle tehtiin vastaava sermi. Hyvin toimii!!