No vihdoin se tuli sitten tehtyä

Minua on kiinnostanut tuon green screenin edustan soundi jo ennen kuin se rakennettiin. Jo purku- sekä remonttivaiheessa tuli läpsyteltyä käsiä ja etsittyä sweet-spotteja tulevan studion lattioilta.

Nyt kun jostain oudosta syystä päätin tallentaa omaa materiaalia mulle avautui hyvä mahdollisuus äänittää alakerrassa akustisia soittimia. Mehän ollaan toki kuvattu aika paljon esittelyvideoita musiikkinurkkauksessa, mutta aina itse viher-näyttämö on jäänyt kokeilematta. Väkkärä-niminen kansanmusiikki-bändin äänitetyt treenit saivat minut taas innostumaan aiheesta.

Akustinen kitara ja viulu Pimeää-biisin akkariversioon.

Homma lähti kehittymään siitä kun halusin tehdä tästä kappaleesta sellaisen alkuperäisversion millaisena se on sävelletty. Synkkä-projektissa kundit tekevät siitä täysin toisenlaisen. Tein pohjat alunperin viuluarriksi Notion-nimisellä softalla, mutta on se vaan aivan holtiton homma kirjoittaa kaikki aksentit ja fiilikset sooloviululle. Onneksi viulisti Myllyojan Mervi lupasi miettiä vähän viulua pohjan perusteella ja pian pääsimmekin äänittämään.

Tässä stereo-setup muistiin

Jep. Päädyin käyttämään A-B paria sekä keskelle varapuikkoa mikäli stereokuvasta olisi tullut liian leveä. Etäisyys parilla on noin 170 cm ja koneella ne pannataan laitoihin. C-mikkiä sitten tarvittaessa keskelle tukemaan.. Lähimikin sijoitin kitaralla ensin peruspaikalle mutta koska Lottosen LR00 -kitara uusilla kielillä kuulostaa ihan cembalolta niin laitoin se lähimikin hieman sivuun, tai paremminkin yläpuolelle pallokuvioon. Viuluäänityksissä huomaisin ettei keskimikkiä tarvita niin asetin vajaan metrin päähän T-bonen kasikuvioisen ribbonin toiseksi lähimikrofoniksi.

Näitä raitoja sitten miksussa maun mukaan ja tässä on eräs välivaihe kuultavaksi.

[soundcloud url=”https://soundcloud.com/eramikkola/pimeaa-feat-mervi” comments=”yes” auto_play=”no” color=”#ff7700″ width=”100%” height=”81px” class=”” id=””]